Palataanpa siihen normaaliin päivään koiran kanssa, josta edellisessä kirjoituksessa kerroin. Kuten tiedetään, asioilla on aina vähintään kaksi puolta.
Aamulla kun herään, joku kömpii huvittavan näköisesti sängyn alta silmät unisina, mutta olemus täynnä intoa uuteen päivään. Huoleton iloisuus tekee vaikutuksen minuunkin. Saan aloittaa päiväni terveellisesti virkistävällä ulkoilulla, ja koira varmistaa sen, että aamureippailu ei jää vain uuden vuoden lupaukseksi.
Kotona ei ole koskaan yksinäinen eikä turvaton olo. On aina joku, jolle jutella. Ja mikä parasta, puheita ei tarvitse suodattaa järkevyysseulan läpi, voi kerrankin hölöttää kaiken mitä mieleen juolahtaa. Koira haluaa ymmärtää minua ja kääntelee päätään puolelta toiselle kiinnostuneena jokaisesta sanastani.
Yksi parhaimmista asioista koirassa on nimenomaan sen läsnäolo ja sille jutteleminen. Uskon sen olevan hyvinkin terapeuttista, sillä kenelle muulle voisi yhtä huolettomasti puhua kaikesta? Koiralla on myös uskomaton kyky empatiaan. Koira heijastaa ihmisen olotiloja ja myötäelää täysillä mukana. Voi niitä koiran pieniä hartioita, joilla se välillä tuntuu kantavan koko maailman murheita, tai ehkä vain minun.
Koirassa parasta on sen vilpittömyys. Koira näyttää aina todelliset tunteensa – ja koira todella osaa tuntea, ehkäpä vielä selkeämmin kuin ihminen. Koirat rakastavat ystäviään ja purevat vihamiehiään. Tein taustatutkimusta koiran tunne-elämästä, ja löysin mielenkiintoisen kirjoituksen nimeltä ”Dogs never lie about love” (Jeffrey Masson, 1997). Kirjoituksessa jopa kumottiin biologian opettajani esittämä mieltäni kalvanut väite, että koirat tykkäävät ihmisestä vain ruuan takia. Kirjoituksen mukaan on tehty tutkimus, jossa pennuille syötti ruokaa robotti ja ihminen. Pennut eivät rakastuneet robottiin, ainoastaan ihmiseen.
Koirat näyttävät tuntevan puhtainta iloa, mitä olla voi, mutta myös suurinta pettymystä. Koiran ilo on vailla vertaansa, kun tulet takaisin kotiin, vaikka olisit ollut poissa vain hetken. Miten koira jaksaa iloita kerta toisensa jälkeen sinun näkemisestäsi niin valtavan paljon? Jotkut ovat selittäneet sitä tyhmyydellä; koiralle kaikki on aina lopullista. Kun astut ovesta ulos, et enää ikinä palaa. Koira ei ymmärrä, se luulee menettäneensä sinut ikiajoiksi. Mutta ajatellaanpa rakastunutta ihmistä ja hänen rakastettunsa jälleennäkemisen riemua. Mainitsemaani kirjoitusta siteeraten, ”Dogs are all about love.” Kun koira kerran rakastuu ihmiseen, se rakastaa häntä aina, huolimatta siitä mitä tapahtuu tai kuinka paljon aikaa kuluu.
Koiran kehittynyt tunne-elämä erottaa sen kaikista muista eläimistä ja tekee siitä ihmiselle erikoislaatuisen ystävän.
Päivän päätteeksi silitän sängyn vieressä istuvan koiran päätä. Mukava nähdä taas aamulla.
Pakko myöntää, että vaikka olisi ollut miten huono päivä tahansa ja töistä lähtiessä kiroaa, kuinka taas pitää lähteä sateessa koirien kanssa ulos, ei siinä kauaa voi hymyilemättä olla kun kotiovella on huiskuvat hännät vastassa… Miten tyhjää oikeasti oliskaan jos näitä karvapalleroita ei olis!!