Tänään meillä oli Tessan kanssa kummallinen lenkki.
Aina niin sosiaalinen ja ihmisiä rakastava Tessa pelkäsi ohikulkijoita. Ensin meidät ohitti vanhahko mies, jonka taakseen jättämää ilmaa Tessa aluksi innolla nuuhki. Hetken nuuhkittuaan se alkoi voihkia ja “itkeä” ja sen häntä meni ihan koipien väliin sekä selkä kyyryyn. Ohikulkeva mieskin huomasi Tessan oudon käytöksen ja kysyi, että minuako se koira pelkää. Kun mies avasi suunsa, niin Tessa pelkäsi entistä enemmän ja jopa haukahti (en muista sen ikinä ennen haukahtaneen ihmiselle).
Myöhemmin vastaan tuli toinen iäkäs mies. Olimme nousemassa eräitä portaita ylös, ja mies tuli vastaan portaiden yläpäästä. Kun Tessa huomasi miehen, se jähmettyi täysin ja alkoi taas voihkia pelokkaana. Se ei suostunut nousemaan enää yhtään rappua miehen nähtyään, ja meidän oli pakko mennä portaat alas ja antaa miehen tulla meitä ennen. Mukavan tuntuinen mies ihmetteli Tessan käytöstä.
Loppulenkin mietin, mitä Tessalle on oikein sattunut. Mistä äkillinen noin voimakas pelko voi johtua. Joskus aikaisemminkin Tessa on saattanut hieman säikähtää jotain ihmistä, joka ennalta arvaamattomasti kääntyy sitä kohti ja tulee silittämään, mutta tämä oli aivan eri luokan pelkoa ja kohdistui ihmisiin, jotka eivät aluksi kiinnittäneet mitään huomiota Tessaan. Ovatko ne päivät takana, ku Tessa suorastaan riesaksi asti halusi tutustua kaikkiin ohikulkeviin ihmisiin?
Yhtäkkiä päähäni pälkähti, että kummallakin miehellä, joita otus pelkäsi, oli sininen tuulipuku. Voisko se olla johtolanka Tessan kauhun alkulähteille? Pyörittelin päässääni erilaisia kauhuskenaarioita sinisiin pukeutuvista miehistä kiusaamassa Tessaa, kun se yksin odottaa kaupan edessä.
Teoriani vesittyi nopeasti, kun äiti lapsineen halusi silittää koiraa. Tessa pelkäsi naista, mutta kun nainen jaksoi tarpeeksi kauan leperellä sille, hän voitti Tessan luottamuksen. Ja taas nainen ihmetteli, “että tämän rotuisten koirienhan pitäisi olla supersosiaalisia”. Niinpä, tällainen käytös alkoikin vasta tällä lenkillä. Olen ymmälläni.
Kannattaa vaan rohkeasti aina yrittää mennä tutustumaan näihin pelättäviin kohteisiin ja yrittää varoa vahvistamasta tuota käytöstä yhtään. Itse tein sen mogan aikoinaan, että joissain Myyn pelkotilanteissa en mennyt katsomaan pelon kohdetta ja edelleenkin (Myy 3v) koira aristelee ja tuntee oloaan epävarmaksi joissain tilanteissa. Tsemppiä rutkasti!
Kumma juttu, eilen lenkillä Tessa oli innokkaana taas tutustumassa ihmisiin, mutta tänään taas toistui samanlainen pelko ihmisen tullessa vastaan. Eräs yhdistävä tekijä näiden kahden pelkokokemuksen välillä on: ne tapahtuivat saman tien varrella. Eilen, kun Tessa ei pelännyt, olimme lenkillä eri suunnassa. Onkohan Tessalla joku huono kokemus juuri sen erään tien ihmisistä.. Pitää tarkkailla tilannetta, että esiintyykö pelko tosiaan vain juuri tällä tietyllä tienpätkällä.
Ehkä just sen tien varrella on tullut vastaan joku tai jotain, mitä Tessa on säikähtänyt. Meillä oli Liitun kanssa aiemmin vähän samanlainen episodi - aina tietyn talon parkkipaikan kohdalla koira ryhtyi riuhtomaan ja rimpuilemaan eikä millään meinannut uskaltaa kulkea paikan ohi. En kyllä edelleenkään muista että siinä olisi mitään outoa tapahtunut, mutta ehkä joku mulle “normaali ääni”, auton käynnistys,kovaäänisiä ihmisiä tms., on säikäyttänyt koiran. Nyt tuo kyllä taas kulkee ihan normisti missä tahansa ja toisinaan toivoisin, ettei meidän neiti ihan NOIN sosiaalinen olisi…