Pienen tauon jälkeen on taas Tessan aika palata julkisuuden valokeilaan. Uusi vuosi ja uudet kujeet: sivusto on siirretty uudelle palvelimelle, sillä edellisen kanssa tuli pieniä teknisiä ongelmia. Uutta on myös WordPressin käyttö. Sen myötä etusivulla tulee näkymään useampia kirjoituksia kerrallaan, ja myös vanhempia kirjoituksia pääsee lukemaan etusivulta. Lisäksi kirjoitukset on jaoteltu kahtee kategoriaan: “koirat” ja “aiheen vierestä”. Ja jotta sivun ideana oleva virtuaalinen kirja ei jäisi aivan tarpeettomaksi, lisään kirjoituksista järjellisimmät kirjan sivuille täydentämään päättymätöntä tarinaa Tessasta. Kuvat ja muut romppeet löytyvät tuttuun tapaan kirjasta.
Sivuston ideana on kertoa elämästä, jota värittää koira. Sivun naispääosaa esittää Tessa, mutta koska minut on haastettu, joudun nyt paljastamaan itsestäni kummallisia asioita. Juju on seuraava:
Kirjoitan merkinnän, jossa paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Täältä siis pesee:
1. Ennustan winampilla. Jos olen lähdössä esimerkiksi matkalle, saatan ennustaa matkan onnistumista tyyliin ”seuraavaksi tuleva kappale kertoo minkälaista siellä tulee olemaan”. Kun olin muuttamassa pois kotoa, ”ennustin” winampilla Peppi-koiran tuntemuksia asiasta. Ja biisinähän sitten olikin Mamban Älä jätä minua, joten siitä lähtien olen luottanut sokeasti winampin ennustuksiin :) (Seuraava omituisuuteni voisikin olla se, että soittolistaltani löytyy Mambaa…)
2. Keksin lempinimiä. Keksin niitä valtavasti etenkin lemmikeille. Aikoinani laskin, että lemmikkimarsullamme oli lähes sata kutsumanimeä.
3. Olen kaavoihin kangistunut. Menen uimahallissa joka kerta saman suihkun alle ja laitan pyyhkeen roikkumaan aina samaan naulakkoon.
4. Teitittelen Tessaa. Jostain syystä vaan tuntuu luonnolliselta puhua Tessalle käskyin ”Tulkaaahan nyt”, ”Tässä teille ruokaa” tai ”Olkaahan nyt kiltisti” ja niin edelleen. En keksi teitittelyyn muuta syytä kuin sen, että otus yksinkertaisesti on niin iso, että sitä eivät yksikköpronominit riitä kuvaamaan :)
5. Luen vessassa seiskoja ja Oho!:ja.
Ehä mie ketään haasta.
Satakunta lempinimeä marsulla? Mahtaa/mahtoi olla elukka melko hämillään. :-)
Marsulla oli yksi lempinimi ylitse muiden. Nick oli oikea nimi, mutta ukoksi sitä eniten kutsuttiin. Näitä muita lempinimiä keksin niin tiuhaan tahtiin, ettei edellistä kerinnyt käyttää kuin kerran pari, ennen kuin jo uusi lempinimi oli mielessä :)
Ei kai niitä Seiskoja ja Ohoja kehtaa muualla kuin vessassa lukeakaan…