Koiran paras ystävä?

Koira on ihmisen paras ystävä. Se on ainoa olento, joka jaksaa aina kuunnella, lohduttaa, iloita ja myötäelää, millä tahansa mielellä omistaja onkin. Se lähtee kaveriksi lenkille ja haluaa aina miellyttää (tai ainakin joskus :D). Se ei pura pahaa oloaan muihin, vaan ottaa omille harteilleen osan ihmistenkin murheista. Se ei kerro salaisuuksia eteenpäin. Ja se näyttää aina niin viisaalta ja ymmärtäväiseltä kun sille kertoo jotain. Olen varma, että jos Tessa osaisi puhua, sillä olisi todella hyviä neuvoja annettavana :)

Mutta entäs ihminen, onko hän koiran paras ystävä? Onko ihminen silloin läsnä kun koira häntä tarvitsee? Välillä tuntuu, ettei kerkeä tarpeeksi viettämään aikaa Tessan kanssa ja keksimään sille aktiviteetteja. Tessalla olisi monia asioita, joita se haluaisi tehdä meidän kanssa. Esimerkiksi se haluaisi, että lähdemme jahtaamaan sitä, kun se on varastanut meidän sukan. Silloin sille kuitenkin karjutaan, että ”tiputa se!”, ja Tessa tiputtaa. Se siitä leikistä. Välillä se haluisi vaan painia, mutta eihän se sovi, sillä koira ei saa hypätä ihmistä päin. Se siitäkin leikistä.

Sanotaan, että koira on tyytyväinen, kun sillä on selvät rajat. Ihmisen pitää näyttää olevansa johtaja. Ainoastaan silloin leikitään, kun se sopii johtajalle. Jostain luin, että jos koira tulee anelemaan rapsutuksia tai houkuttelee johonkin leikkiin, sitä ei pitäisi huomioida. Leikkimiset ja rapsutukset pitäisi antaa silloin, kun johtajalle itselleen sopii, ei silloin kun koira sitä pyytää. Muuten se luulee olevansa omistajan yläpuolella, ja huomaa, että pystyy ohjailemaan omistajaa. Onkohan asia näin? Vai onko se vain laiskan ihmisen synninpäästö?

Kommentoi kirjoitusta