Tessan huoli kalkkunasta

Tänään se sitten tapahtui. Johan sitä oltiinkin odoteltu: Tessa alkoi itkeä vinkulelun kanssa. Ja tämä itku juontaa juurensa aikaan noin 70 päivää sitten, eli Tessan juoksuihin. Tessan suusta ei kuule vinkumista juuri koskaan muulloin, kun valeraskauden aikaan.

Tessalla oli valeraskauden oireita heti ensimmäisten juoksujen jälkeen, ja nyt näköjään myös toisten juoksujen jälkeen. Oireisiin kuuluu, että Tessa alkaa hoivata lelukalkkunaansa; se kantelee sitä, on siitä huolissaan ja itkee sen kanssa. Murhe lelusta eli “pennusta” on suuri. Ja varsinkin edellisten juoksujen jälkeen Tessa kasvatti itselleen valtavat utareet. Tällä kertaa Tessa on ilmeisesti ajatellut, että pienemmätkin riittää.

Tessan pentuhöpsötykselle laitettiin heti stoppi: “pentu” laitettiin piiloon ja Tessalle kerrottiin, että poikanen lähti jo maailmalle. Onneksi Tessan valeraskaudet ovat kuitenkin hyvin lieviä, ainakin jos vertaa perheeni Peppi-koiraan. Sitä ei saa lähtemään edes lenkille “raskauden” aikaan. Se vaan kaivaa pesää sängyn alla ja luuhaa siellä. Asiat käydään äkkiä tekemässä takapihalla, ja mahdollisimman harvoin. Ja mikä pahinta, edes lääkitys ei tunnu auttavan Pepin oloon. Tai ainakin vaikutus on hyvin pieni. Parasta lääkettä Pepille tuntuu olevan se, kun minä menen kotiin. Se ilostuu siitä niin paljon, että ainakin hetkeksi unohtaa pentuaatokset.

Valeraskaushan on hyvin yleinen vaiva koirilla. Jossain muodossa se tulee kaikille nartuille, toisille voimakkaampana kuin toisille. Jos Tessan oireet pysyvät näin lievinä, ei leikkaus liene tarpeen. Mutta yleensä valeraskaudet tuppaavat pahenemaan iän myötä. Ja leikkauksella päästäisiin myös kohtutulehduksen uhkasta. Kenties leikkausasia on joskus ajankohtainen, mutta ei vielä.

Kommentoi kirjoitusta